Moikka,

Tässä kirjoittaa Anne. Toinen Salon Choicen perustajista. Ajattelin näin alkuun kertoa lyhyesti Salon Choicen tarinan ja miten olemme päätyneet tähän pisteeseen.

Yrittäjäksi päädyin melkeinpä vahingossa. Valmistuttuani koulusta, sen aikainen työnantajani tarjosi minulle yrityksensä ostamista. Otin tarjouksen vastaan, ja tässä sitä vielä ollaan.

Nykyään omistamme mieheni Jaronin kanssa kolme menestyvää kampaamoa Helsingissä. Kaikki alkoi Lönnrotinkadulta vuonna 1992, jonne avasimme ensimmäisen Salon Choicen. Lönnrotinkadusta luovuttiin parin vuoden jälkeen, mutta tilalle on mahtunut monia muita menestyksekkäitä pisteitä. Choice palveli asiakkaitaan pitkään Ruoholahdessa ja Herttoniemessä. Nykyään meidät löytää Lauttasaaresta, Kampin Keskuksesta ja Forumin
kauppakeskusesta.

Liikkeestä luopuminen ei ole ollut minulle erityisen vaikeaa. Kun liikkeen aika on ohi on siitä päästettävä irti.. Vaikeinta on, jos liikkeen mukana lähtevät myös lahjakkaat ja ihanat työntekijät. On kuitenkin mahtavaa seurata meillä olleita oppilaita ja työntekijöitä ja sitä kuinka he etenevät urallaan. Kaikkia liikkeitä muistelen lämmöllä, mutta katumapäälle en ole koskaan tullut.

 

Olemme oppineet paljon 26 vuoden aikana. Meille tärkeää on tarjota asiakkaille laadukasta jälkeä, hyvää asiakaspalvelua ja hyvä mieli! Työntekijöiden viihtyvyys on prioriteetti. Meidän henkilökunnallamme on kaikilla erinomainen pohjakoulutus, jota tuetaan uusien koulutusten sekä trendien seuraamisen avulla.

Meiltä Kampista löytyy myös laajat kosmetologipalvelut.

Tule ja tutustu kattavaan tuotevalikoimaamme ja laadukkaaseen palveluun!

KAMPIN KESKUS, E-taso
Puh. 045-1111 655, 045-1111 677

KAUPPAKESKUS FORUM, Apollon piha
Puh. 045-1111 644

LAUTTASAARI, Melkonkatu 14
Puh. 045-1111 661