Anne

Yrityksen perustaja. Intohimona veitsileikkaukset ja kampaukset. Alalla vuodesta 1990.

Sara

Aloitin hiusalan opintoihini kuuluvan työharjoittelujakson Choicessa alkuvuodesta 2012 ja valmistuin parturi-kampaajaksi Stadin ammattiopistosta keväällä 2014. Hiusalan ammattilaisena minulle on tärkeää asiakkaan toiveiden kuunteleminen, sekä yhteisymmärryksessä toteutettu onnistunut lopputulos.

Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisesti vain muutamanina viikonloppuina kuukaudessa.

Laura

Turun saaristosta kotoisin oleva parturi-kampaaja ja maskeeraaja. Vahvuuteni ovat värjäykset, erityisesti raidotus ja balayage tekniikat. Mallinmuutosleikkaukset ja ehostukset ovat myös lempitöitäni.

Palvelen suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Instagram: lauranhiukset

Iisa

Olen valmistunut parturi-kampaajaksi 2015. Vahvuuksiini kuuluu erilaiset hiustenvärjäykset ja raidoitukset, sekä kampaukset. Minulle on tärkeää kuunnella asiakkaiden toiveita ja panostaa täysillä siihen, että he ovat tyytyväisiä ja haluavat tulla uudelleen.

Vilma / Äitiyslomalla

Valmistuin parturi-kampaajaksi jouluna 2014. Vahvuuksiini kuuluu monipuolinen osaaminen niin parturi-, kuin kampaamopuolella. Ideoin sinulle mielelläni hiuslaatuusi sopivan mallin ja persoonallisen sävyn.